Sivut

torstai 30. kesäkuuta 2016

Retkellä duuniporukan kanssa

Sain suostuteltua Origos Oy:n hallituksen pitämään kokouksensa merellä. Kävimme ennen lähtöä syömässä tukevan lounaan Chilisissä, jonka jälkeen suuntasimme veneelle.

Tuulta ei valitettavasti ollut ollenkaan, joten suuntasimme koneella ajellen läheiseen Isoon Vasikkasaareen, missä tiesin olevan varsin asialliset puitteet hallituksen kokoukselle. Matkalla pudotimme yhden fendarin, jonka noutaminen olikin melkoinen tapahtuma !!

Pistimme veneen parkkiin ja suuntasimme laitureiden yläpuolelle rakennettulle terassille aloittelemaan kokousta virvokkeita nauttien. Juuri kun saatiin kokous todenteolla käyntiin alkoi ripsimään vettä. Oli vaihdettava paikkaa ja niinpä suuntasimme kallion takana olevaan katettuun grillikatokseen jatkamaan kokousta. Sinne tuli kuitenkin pian muitakin grillaajia paikalle ja totesimme olevan parempi, mikäli menisimme veneeseen jatkamaan.

Veneessä kokous saatiin mukavasti päätökseen, jonka jälkeen kävelimme maisemareittiä pitkin Gula Villaniin jatkoille. Silloin paistoi jo aurinkokin mukavasti.

Pari tuntia istuttiin ja juteltiin mukavia, jonka jälkeen ajelimme kotisatamaan. Muu jengi lähti vielä Craft Beer Helsinki -tapahtumaan jatkoille, itse menin kiltisti kotiin pakkaamaan huomista muutaman yön reissua varten.














keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Iltapurjehdus isolla jengillä, muutama päivä loman alkuun !

Keksin töistä kotiin ajellessani soittaa Antille, josko hän haluaisi Ellan kanssa lähteä lyhyelle iltapurjehdukselle minun ja Eeron kanssa. Ellan kampaajan jälkeen retki onnistuisi.

Kotona esitin asian ja kuulin kaikkien meidän perheen muksujen haluavan lähteä reissuun mukaan. Mukaan pyydettiin vielä Ellan isosisko Annikin.

Keli oli mitä mahtavina ja purjehdimme Espoon edustalla ilman varsinaista määränpäätä. Isommat lapset nauttivat saadessaan kastella varpaita partaalta. Suurinta hupia oli vendojen jälkeen, kun mukava tuulen puolella oleva istumapaikka vaihtui paikkaan jossa sukatkin kastuivat. Sukat saatiin kätevästi kuivumaan kaiteelle ja kelin ollessa näin upea, ei kuivuminenkaan kauaa kestänyt.

Eero ja Ella virittelivät mahtavat leikit sisätiloihin ja ramppasivat melkoisesti portaissa, mutta menee vissiin uutuudenviehätyksen piikkiin. Nyt on veneelle viety myös Jatzy ja pelikortit !

Hyvin meidän Vahtis kyyditsi 2 aikuista ja 5 lastakin, nukkumisjärjestelyt menisivät kyllä tällä jengillä jo vaikeiksi :)

Maijulla oli testissä uusi actionkamera, toivottavasti saadaan elävääkin kuvaa blogiin jatkossa.








torstai 23. kesäkuuta 2016

Pikavisiitti Isoon Vasikkasaareen

Juhannuksen sää oli loppuun asti mysteeri ja päätimme lähteä Porvoon mökille vasta perjantaina. Esikoisella oli töitäkin torstaina kahdeksaan asti, joten illalla näytti olevan löysää aikataulussa, koska mökkivalmistelut olivat jo hyvässä vaiheessa.

Päätettiin lähteä iltaretkelle tuttuun Isoon Vasikkasaareen, missä viimeksi vähän kolisteltiin tullessa ja mennessä. Nyt tiedettiin mikä kohta laiturista ei meidän syvyydelle ole sopiva :)

Konemarssia mentiin koko n. 15 minuutin matka kotisatamastamme. Paikka on tosi upea, eikä millään voisi uskoa että paikka sijaitsee noin lähellä.

Mukaan napattiin frisbee ja jalkapallo, jolla Eero ja Miisa saivatkin mukavasti ajan kulumaan. Täytyy joku kerta pelata myös tuo Vasikkasaaren frisbeegolf-rata.

Satama täyttyi pikkuhiljaa humalahakuisista Juhannuksen viettäjistä, joten suuntasimme kotiin valmistautumaan mökkiviikonloppuun.

Kiva miniretki !






keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Tiistaikisat 21.6

Tiistaikisat jälleen, tuulta kisoihin luvattu 6 m/s. Valinta keulapurjeeksi oli selkeä. Genoa I keulille. Tähän kisaan oman lisämausteensa toi uusi miehistönjäsen Eero 7v. joka jo aamusta oli innoissaan illan kisoista. Tulisimme kuulemma rökittämään kaikki... Kisamiehistössä tänään 3 ukkoa.

Tuulta oli kyllä lupauksiin nähden niukasti, mutta mukavasti matka kuitenkin taittui. Tänään kisoissa oli mukana 5 venettä. Merifen naismiehistö, jonka kanssa meillä on ollut hyvää kisaa oli tänään liikkeellä solona ja sai sen myötä LYS-lukuunsa hyvitystä.

Takamerkiltä valitsimme Stora Bodölle huonon reitin, jonka johdosta muut veneet saivat meidät heittämällä kiinni. Pari venettä pysyi kuitenkin takana, joista toinen meni sitten myöhemmin ohi.

Päivän sijoitus 4.

Mukava ilta joka tapauksessa. Eerolla oli hurjasti kysymyksiä ja intoa touhuilla omia hommiaan. Paluumatkalla keli oli tosi rauhallinen ja kävimme vuorotellen kannella kuuntelemassa keulan kohinaa. Eero lupasi lähteä kisoihin toistekin.

Veneestä löytyy paljon pieniä hommia myös muksuille. Eero on kunnostautunut päävirtakatkaisijan käyttäjänä, sekä fendareiden järjestelijänä. Myös luukkujen sijoittaminen matkustuksen ajaksi, sekä karttaplotterin esilleotto kuuluvat hänen tehtäviinsä. Pientä piristystä pitkään iltaan toivat loppumaton pillimehuvarasto sekä pussi Pågen-pullia.






maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä

Tiukkaan aikatauluun näytti jäävän sopiva väli pienelle iltapurjehdukselle vaimon kanssa kahdestaan ja saimme mummin pitämään lapsille seuraa hetkeksi.

Tuulta ei juurikaan ollut, mutta nostimme siitä huolimatta purjeet ja seilasimme n. 3 solmun vauhdilla kohti espoon ulkosaaristoa. Tuuli kuitenkin lopahti pian kokonaan ja päätimme hetken mielijohteesta mennä käymään Isossa Vasikkasaaressa. Ajoimme satamaan etelän kautta, joten sekin reitti on nyt tuttu. Veneen aikaisempi omistajakin sanoi käyttäneensä aina tätä reittiä saaressa käydessään.

Meriveden korkeus oli perjantaina -30 cm tasolla ja oli laskemassa edelleen. Rantautuessamme köli sai pohjakosketuksen, mutta onneksi vauhtia ei ollut oikeastaan ollenkaan.

Pistimme veneen parkkiin ja kävelimme Gula Villanin terassille juomaan yhdet kylmät juomat. Saaressa on uusittu todella paljon kaikenlaista veneilijöiden ja saaristolaivan käyttäjiä varten. Saaresta löytyi pikavisitiitillä leikkipuistoa, suihkut, Wc-tilat, näköalaterasseja, grillipaikkoja. Uudella laiturilla näytti olevan maasähkökin tarjolla. Tänne tullaan varmasti kesän mittaan uudestaan.

Lähtiessämme vesi oli todella laskenut niin paljon lisää, ettei samaa reittiä enää päässytkään peruuttamaan ulos, koska köli osui pohjaan. Käsivoimin saimme venettä sen verran siirrettyä sivuun, että mahduimme syväyksen puolesta peruuttamaan ulos. Poistumisreitiksi valitsimme lännen puoleisen reitin, josta onkin erittäin lyhyt matka kotisatamaamme. Kotisatamaan menimme tiistai-kisojen reittiä.

Kun pääsimme autoon, alkoi melkein koko vikonlopun kestänyt vesisade. Täydellinen ajoitus.








keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tiistaikisat 14.6.2016

Mitä mahtavin keli luvassa illan kisoihin. Tuulen luvattiin tosin heikkenevän lähes olemattomiin joskus klo 20.00 aikoihin.

Menin hyvissä ajoin töiden jälkeen rantaan uusimaan isopurjeen ratsastajia ym. Homma olikin nopeasti valmis ja hetken mielijohteesta päätin yksinäni lähteä tutustumaan lähtölinjan tuuliolosuhteisiin. Kone käyntiin, keula irti ja liikkeelle. Hieman joutui ottamaan käsillä tukea naapuriveneistä, koska tuuli tuli hieman sivusta. Peräsin ei tietenkään pure ennenkuin on hieman vauhtia. Hienosti meni lähteminen yksinäänkin. Kävin arvioimassa kryssikulmia lähtöalueella ja palasin takaisin omaan laituripaikkaan. Lisäsin n. 30 cm poijuköyden pituuteen, jolla varmistaisin pystyväni hyppäämään laiturille ennenkuin poiju alkaisin vauhtia jarruttamaan. Helppoa kuin heinänteko !! Yes ! Taas on yksi peikko pois harteilta, yksinkin voi mennä helposti.

Jani saapui satamaan n. 45 min. ennen starttia ja valmistelimme veneen illan kisaan. I Genoalla mentäisiin, koska tuuli todennäköisesti moinaisi illaksi. Alkupuoli kisasta meni erinomaisesti ja ero vastustajiin saatiin pidettyä samana. Kauimmaisen merkin kierrettyämme oli edessä pitkä myötätuuliosuus, jonka aikana myös tuuli lopahti melkein kokonaan. Siinä vaiheessa 2 kilpaikumppaneistamme nostivat spinnut ja menivät heittämällä meistä ohi. Yksi n. 30 jalkainen meni myös ohi, ilman spinnua. Kyllä se on pakko opiskella myös tuo spinnun käyttäminen, ettei jää jalkoihin.

Tuulen lopahdettua meidän vauhtimme oli 1-2 solmua avotuulilla, mutta sivu- ja luovihalssilla päästiin edelleen n. 4 solmun vauhtiin.

Maaliin saavuimme ajassa 20.46, eli kisareittiin meni yli tunti enemmän aikaa kuin viikko sitten. Hieno 4. sija kuitenkin !


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen yöpyminen veneessä

Huomasin alkuviikosta, että viikonlopuksi saattaisi onnistua ensimmäinen 2-päiväinen (la-su)reissu veneellä. Kohteita olisi jo huomattavasti enemmän kuin iltapurjehduksilla. Tiukasti kyttäilimme sää-ennusteita, emmekä lyöneet vielä mitään lukkoon.

Itseäni kiehtoi idässä Suomenlinna ja lännessä Porkkala.

Viikonlopuksi lupailtiin pohjoisen puoleista tuulta ja kohteeksi valikoitui Porkkala Marina. Reissuun pääsimme lähtemään puolen päivän aikaan. Tuulta oli ihan reippaasti ehkä 8-9 m/s. Tuuli tuli ihan suoraan takaata ja purjeet oli hankala saada asettumaan. Välillä mentiin virsarilla ja välillä ajeltiin tahallaan hieman "luovien", että purjeet saatiin pysymään. Janilla oli joku tarina menossa ja ote hieman herpaantui, jonka johdosta tuli yksi vahinkojiippi ja hetken aikaa ilma oli täynnä rikkoutuneita ratsastajia isosta purjeesta. Niitä ropisi kannelle ja veneen vierelle yhteensä 6 kpl. Emme tästä lannistuneet kuitenkaan, mutta varovaisemmin ajeltiin loppumatka. Sovittiin, että kun purje kuitenkin ihan ok avotuulella vetää, tutustutaan tilanteeseen vasta määränpäässä. Nyt kun vene on katsastettu, saadaan käyttää myös Meritien lippua kulkiessamme.






Ajoittain vauhtia oli yli 8 solmua ja maisema todella vaihtui. Matkalla näimme mm. jonkun höyrylaivan tapaisen aluksen, jolla oli pieni Fiat kyydissä.






Reissu meni tosi hienosti ja vapaa paikkakin löytyi vielä mukavasti. Kello oli varmaan jotain 16:00, kun rantauduimme. Aikaisempien omistjien miljoonalaatikoita tonkiessamme löysimme ratsastajiakin niin paljon, että saimme ne uusittua. Yhden jäi vajaaksi, mutta sen ei todettu vaikuttavan ratkaisevasti.

Illalla kävimme syömässä rantaan avatussa pizzeriassa, jossa oli erinomainen palvelu. Syömisen jälkeen kävimme saunassa ja kumpikin sai talviturkinkin heitettyä. Vettä ei kyllä lämpimäksi voinut kutsua. Saunan jälkeen vetäydyimme lämpimään veneeseen ja suljimme luukut. Kovin kauaa ei unta tarvinnut houkutella, kun oli koko päivän ollut ulkona.








Saimme yön nukuttua tosi hyvin ja aamupalan jälkeen suuntasimme kotimatkalle. Ilma oli mitä mainioin, mutta tuuli oli vastainen, mutta ilman suurempaa kryssimistä pääsimme Kytöseen asti, jonka jälkeen kryssittiin loppumatka.

Mahtava reissu kaikkiaan ja mukava huomata kuinka helposti veneessä voi yöpyä. Kaikki tarvittava löytyy, vaikkei tilaa älyttmästi olekaan. Retkipurjhduksia varten spinnun ja III genoan voi jättää hyvin kotiin, niin jää enemmän tilaa kasseille ja muille tavaroille.





tiistai 7. kesäkuuta 2016

Viikkokisat

Tänään edessä oli taas tiistai-kisat. Olin ennen kisoja sopinut veneelleni kuitenkin katsastuksen. Katsastus oli nopeasti tehty ja hommakseni jäi vain pelastusrenkaan merkkaukset ja heijastinteippien asennus. Maston valot eivät katsastuksessa toimineet, vaikka olivat aiemmin pelanneet ihan ok. . Muuten meni hienosti ja sain veneen katsastettua. Uusi tarra koristaa nyt veneen kylkeä. Edellinen olikin vuodelta 2008. Nyt saamme sitten käyttää Meritie-venekerhon lippua kulkiessamme.

Kisaa varten valitsimme keulille III genoan, jota en aikaisemmin olekaan käyttänyt. Hieman hoppu tuli lähtölinjalle ja isoa nostaessamme se jäi kiinni reivikoukkuun ja purjeeseen tuli pieni reikä. Täytyy ostaa korjausteippiä, ettei pääse repeämään.  Harmittava tapaus.... plotteri ei lähtenyt päälle koko kisan aikana. Tuulta oli parhaimmillaan kuulemma 12. m/s. Purjeen valinta näytti osuvan oikeaan. Meitä selkeästi nopeampi vene oli näissä kisoissa ainoastaan Elan 31, joka on varusteltu täysin kisapeliksi.

Kisa meni tosi hienosti johdossa aina viimeiselle käääntöpoijulle asti, missä Genoan skuutti irtosi purjeesta kokonaan. Siinä hässäkässä meistä meni kaksi venettä ohi. Tuulta oli sen verran reippaasti, että purjeesta kiinni pitäminen ja skuuttihaan uudelleen kiinnittäminen oli työn takanaa. Ilman tätä hässäkkää olisimme todennäköisesti olleet kisassa kakkosia. Taakse jäi taas Fe-83 ja Joken Finngulf 36 + joku muu. Parannusta viimeviikosta silti. Kilpakumppanit kehuivat meitä ja pahoittelivat myös tapahtunutta. Olisi mukava jos kisoissa olisi muita samalla LYS-luvulla olevia, ettei meidän aina tarvitsisi olla takaa-ajetun roolissa.

Kisan jälkeen huomasin valopetroolia lattialla ja asiaa hieman tutkittuamme totesimme lämppärin tankin huohotusputken ylivuotaneen, sillä kallistusta oli välillä aika reilusti. Yhden kerran peräsimen pito loppui kokonaan ja vene käänsi itsensä vastaiseen melkoisen kallistuman saattelemana. Todennäköisesti tässä vaiheessa valopetroolia pääsi vuotamaan sitloodan laatikkoon, josta se sitten valui aina pentterin alla olevaan huoltoluukkuun asti. Koitimme parhaamme mukaan putsata paikkoja ja korvata petroolin hajun tolun hajulla, mutta todennäköisesti haju hetken kyllä kestää.

Rannassa ryhdyimme etsimään vikaa plotteriongelmaan. Syylliseksi osoittautui viallinen pistotulppa, jossa miinusjohto oli ollut vain parilla säikeellä kiinni ja nekin olivat nyt irroneet kokonaan. Siitä siis oli johtunut virtojen ajoittainen häviäminen edellisilläkin reissuilla. Korjaus oli helppo ja nyt laite toimii taas. Hyvin pärjäsi kyllä ilmankin... Lowrance is back !

Olipa tapahtumarikas päivä. Viikonlopulle on suunnitteilla yön yli reissu kaverin kanssa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Koulujen päättäjäiset ja pikku purjehdus

Aamupäivä meni tyttöjen koulujen päättäjäisissä, josta menimme suoraan Olarin Chico'siin syömään. Joku kusipää oli parkkihallissa kaatanut Vespani, eikä tietenkään ollut jättänyt mitään yhteystietoja... todella raukkamaista toimintaa. Karma rankaisee toivottavasti.

Pienten vastoinkäymisten jälkeen päätettiin Eeron ja Hannan kanssa lähteä pienelle purjehdukselle. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja ilma viilentynyt selvästi. Tuulta oli kuitenkin ihan sopivasti. Puuskissa vene kallisteli jonkun verran. Aluksi Eeroa vähän jännitti, mutta kohta jännitys vaihtui nauramiseksi, kun poika huomasi, ettei mitään pelättävää ollutkaan.

Käytiin katsomassa Käärmesaaren laituri, jonka jälkeen mentiin purjeilla Ison Vasikkasaaren salmesta läpi. Purjeet laskettiin vasta Suomenojan satamassa.





perjantai 3. kesäkuuta 2016

Iltapurjehduksella esikoisen kanssa

Päivä ennen koulujen päättymistä Päätimme Maijun kanssa lähteä pienelle iltapurjehdukselle.

Krysimme ulos Suomenojalta ja käännyimme Kytön kohdalta kohti Pentalaa. Tuuli kääntyi ja saimme kryssiä myös takaisin Suomenojalle. Huikea pikkupurjehdus. Välillä saimme tuultakin oikein reilusti. Kallistusta oli ajoittain aina paljon. Tosi rauhallisesti vene ottaa isommatkin puuskat.

Olen tosi iloinen, että Maijukin on hommasta innostunut ja voimme tätä upeaa homaa nyt yhdessä harrastaa.

Maiju suoritti purjeiden nostot ja laskut tosi mallikkaasti. Yes !




video