Sivut

tiistai 20. syyskuuta 2016

Sosiaalinen tiistaikisa 20.9.2016

Tuuliennusteita oli kytätty koko ajan viime kisoista lähtien ja loppuun asti näytti siltä, että tuulta saattaisi kerrankin jonkun verran olla ja sitä mahdollisesti riittäisi koko kisojen ajaksi.

Menin rantaan odottelemaan gastia jo hyvissä ajoin ja kävin itsekseni lähtöalueella katsomassa olosuhteita. No eihän sitä tuulta taaskaan ollut ja mielessäni kävi jopa, kannattaisiko tuonne edes lähteä lillumaan. 

Spinnukamat oli viritelty kannelle hyvissä ajoin ja lilluimme purjeitta kone sammutettuna lähtölinjalla liikkumatta oikeastaan mihinkään. Lähdön jälkeen saimme n. solmun verran vauhtia ja suuntasimme yhdellä vendalla ensimmäiselle kiertomerkille. Sen jälkeen nostettiin spinnu ja odoteltiin tuulta alkavaksi. Niin vähän sitä tuulta oli tarjolla, ettei spinnu saavuttanut edes muotoaan. Kaikki veneet pakkautuivat samaan läjään, jolloin pääsi mukavasti vaihtamaan kuulumisia myös kilpailijoiden kanssa. Spinnun skuutti korvattiin 4 mm ohuella "narulla", jotta spinnu edes jotenkin jaksaisi lentää. Spinnulla päästiin ajamaan eteläiselle vihreälle asti, jonka jälkeen spinnut laskettiin ja alkoi kryssi takaisinpäin. Tässä kohtaa tuuli nousi ja matka alkoi taittua. Kevyt skuutti spinnusta oli vaihdettava normaaliin skuuttiin, sillä poikkeamisen vaara oli jo ilmassa.  Putosimme joukon viimeiseksi, eikä sieltä enää ehditty nousta. 

Rataa oli meidän käsityksen mukaan tähän kisaan lyhennetty, mutta osa veneistä purjehti kyllä ihan maaliin asti. Me laskimme purjeet Svinön sataman kohdalla, kun kello löi 21.00. Maaliin tulimme joukon viimeisenä. Tulosten tultua seuraavana päivänä, saimmekin huomata sijoittuneemme tässä mukavassa kisassa toiseksi. Pisteenlaskua ja aikaa ajalle systeemiä en ymmärrä edelleenkään.

Meidän veneellä ei kertakaikkiaan pärjää isommille, eikä H-veneelle, kun tuulta on näin olemattomasti. Erittäin hauska ja erilainen kisa silti. 

Uskomattoman hyvä keli syyskuun lopuksi. Ilma tosin jäähtyi tosi kylmäksi auringon laskettua. 

Vielä yksi extrakisa jäljellä, josko silloin sitten tuulisi.....














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti