Sivut

torstai 19. heinäkuuta 2018

Reissu Tallinnaan

Isät ja 4 lasta reissussa Virossa. Reissu, joka oli sovittu jo ennen kesälomia. Mukana iskät Janne ja Mikko, sekä jälkikasvusta Miisa, Ellen, Eero ja Aaron.

Reissuun lähdettiin maanantaina heyi aamusta. Suunnitelma oli mennä yhtä soittoa Soukan Klobbenilta Tallinnaan. Alkuun yuuli oli olematonta ja jouduimme ajamaan koneella Kytön kohdille, missä tuuli alkoi mukavasti heräilemään. Purjeet nostettuamme huomasimme iloksemme vauhdin olevan jopa parempi kuin koneella ajettaessa. Jonkun ajan päästä keulille vaihdettiin genaakkeri ja vauhtia saatiin vielä solmu lisää. Kuuma oli.

Tallinnaan saavutiin klo viiden aikaan illalla. Illalla ehdittiin vielä uberia hyödyntäen kaupungille ihmettelemmän ja syömään.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli eläintarha ja shoppailua. Keli oli kuin etelänlomalla. Illaksi lämpötila onneksi laski ja nukkuminen oli itseasiassa yllättävän helppoa.

Kolmantena päivänä pojat lähtivät merimuseoon ja tytöt jäivät shoppailemaan. Illalla teimme parin tunnin purjehduksen Naissaareen. Kävimme pienellä kävelyllä, jonka jälkeen painuimme nukkumaan. Uitiin toki joka välissä.

Viimeisenä aanuna iskät vuokrasivat pyörät satamasta ja lähdimme tutustumaan Naissaaren nähtävyyksiin. Hieno paikka ! Lähtövalmistelujen jälkeen oli aika irroittaa köydet ja suunnata kohti kotia. Melkoista maininkia oli matkalla, mutta kaikki meni lopulta mukavasti. Eerolle tuli huono olo, mikä johtui juomattomuudesta ja paahtavasta auringonpaisteesta. Ensi kerralla tämä myös otettava huomioon.

Aivan mahtava reissu jälleen !


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti