Sivut

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pressut pois ja runkokatsastus

Lähdin sunnuntai-aamun rantaan jatkamaan kevätaskareita. Rannassa oli jo mukava tohina päällä ja erilaisia työnääniä kuului monesta veneestä. Oli mukava jutustella muiden veneilijöden kanssa. Kaikilla oli hyvä mieli kauden lähestyessä.

Olimme edellispäivänä vaimon kanssa käyneet kytkemässä veneen sähköihin, joten nyt on taas akut täynnä virtaa. Samalla avasimme terassikauden ja kävimme "yhdellä" sataman baarissa.

Poistin veneen päältä pressun ja pressutelineen, sekä kiinnittelin mantookin tolpat takaisin paikalleen. Paljon oli pölyä ja likaa tullut veneen päälle, vaikka vene olikin hyvin peitelty. Hanna ja Eero tulivat käymään rannassa ja saimme pressun viikattua siististi.

Keväthommissa oli myös venekerhomme Ossi, jolta kävin kysymässä runkokatsastuksen tekemisestä. Lupasi käydä katsomassa veneemme, kunhan saisi omalla veneellään hommat valmiiksi. Jätin veneen luukut auki Ossia varten ja lähdin katsomaan kun Miisan joukkue pöllyytti Honkaa Espoonlahden kuplassa (4-1 voitto). Matsin jälkeen tulin takaisin veneelle ja pyyhin kaikki salongin pinnat yleispuhdistusaineella. Soitin Ossille katsastukseen liittyen ja kuulin, että Vahtiksen rungon suhteen kaikki on kunnossa. Yes, tästä on kiva jatkaa keväthommia. Pohjan maalaus ja kylkien vahaus ovatkin oikeastaan ainoat hommat ennen vesillelaskua.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti