Sivut

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Tiistaikisat 12.9

Aamu valkeni erittäin kosteissa merkeissä, eikä lupaillut kovin hyvää illan kisoja ajatellen. Keli kuitenkin kirkastui päivän mittaan ihan mukavasti ja äityi aivan loistavaksi kisojen alkamiseen mennessä.

Kisamiehistöön ilmoittautui tälle viikolle Tero, Hakalan Mikko ja Jonne. Neljällä äijällä päästäisiin siis kisaamaan. Se on itseasiassa juuri sopivasti meidän veneeseen. Kaikille on hommia, eikä vielä ole ahdasta.

Kevyttä keliä oli tarjolla, joten keulille päädyttiin pistämään Genua I. Spinnuvarustus tietysti myös valmiuteen.

Startti meni kohtalaisesti ja ensimmäiselle kääntöpoijulle päästiin yhdellä halssilla. Suoraan merkillä spinnu ylös, jonka nosto onnistui mukavasti. Eroa takana tulevaan Merifeen ei joistain syystä kauheasti tullut, vaikka olivat liikkeellä ilman spinnua. Kryssiosuuden alkaessa Epsin edessä olevalla kiertopoijulla alkoi takana tulevat veneet saavuttamaan meitä rajusti. Kaikki koitettiin, mutta vauhtia ei vaan nyt jostain syystä löytynyt. Merife ja Aida painoivat meistä ohi mennen tullen.

Kryssillä huomattiin, että eri halsseilla veneen nopeudessa oli huima ero. Ei taida masto olla ihan balanssissa. Eroa on näköjään erityisesti kevyillä keleillä. täytynee perehtyä tähän viimeistään ensi kaudella jotenkin. Toinen asia mihin taas tuli vahvistusta on se, että meidän vene tykkää tuulesta. Mitä reippaammin tuulee, sitä lujempaa mennään.

Kryssi Stora Bodölle meni reilusti alle 5 solmun vauhtia, mutta tuuli osoitti tässä jo hyytymisen merkkejä. Kotimatka kauimmaiselta merkiltä menikin poikkeuksellisesti kokonaan spinnulla, lukuunottamatta Svinön sataman pientä kryssipätkää. Tässä kohtaa meni myös Elan31 ja Finngulf 335 ohi. Nyt ei tuullut enää juuri mitään.

Maalisuoralla nostimme vielä spinnun, koska myös viimeisenä ollut Hanse35 lähestyi uhkaavasti.

Sijoitus tänään 5/6, mutta kaikki tehtiin mitä osattiin.

Erittäin hauska ilta taas hyvässä seurassa. Vielä on 2 kisaa (+ylimääräinen :)) jäljellä, joissa käytetään lyhennettyä rataa, sekä aikaa-ajalle laskentakaavaa. Sen pitäisi suosia meitä varsinkin silloin, kun tuuli usein illaksi loppuu. Saa nähdä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti