Sivut

tiistai 10. syyskuuta 2019

Tiistaikisat 10.9

Reissussa tänään Marko ja minä.S lupasi jopa 7metrin tuulta, mutta Suomenojan satamassa ei kyllä ollut läheskään sellaisia lukemia. Päädyimme laittamaan keulille isointa mahdollista purjetta. Ennen starttia kerettiin käydä testaamassa setuppi, joka vaikutti ihan hyvältä. Startti meni ihan nappiin ja alkuun tuulinoli tosi mietoa. Päästyämme Epsin edustalle tuuli  kuitenkin voimistui ja kallistusta oli jopa hieman liikaa. Levankia laskemalla saatiin vähän potoa peräsimeen. Saavutimme Manuellea mukavasti ja pääsimme heistä ohi Träskholmenin vieressä. Siitä tiukkaa kryssiä vihreälle, jossa venda suoraan kohti  Stora Bodön punaista. Takaa tulevat eivät Eowynia lukuunottamatta meitä saavuttaneet juurikaan.

Takaisin tullessa nostimme spinnun ja siinä hötäkässä mereen lensi spinnun pussi. Ei jääty noukkimaan, koska olimme kisassa. Spinnulla pääsimme mukavasti etenemään ja ero kaikkiin miihin paitsi Eowyniin pysyi tai kasvoi. Vauhtia oli parhaillaan n. 7 solmua, mikä on tälle veneelle jo tosi hyvin. Eowyn pääsi kuitenkin ohi Epsin portin tienoolla, missä mekin laskimme spinnun ja pääsimme edelleen hyvää vauhtia kohti viimeistä kiertopoijua. Maalilinja ylitettiin toisena ja eroa Aidaan +muihin tuli aika reilusti. Eowynille ei mahdettu mitään. Maalissa 19.35.25 hyvissä ajoin ennen pimeää.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti