Sivut

tiistai 23. toukokuuta 2023

kauden ekat tiistaikisat

Kausi käyntiin. Lähdössä tuulta oli vielä ihan mukavasti, mutta illan edetessä tuuli hiipui. Vene kulki kuitenkin hienosti ja keskeytys tuli kärkipaikalta. Kaverit olivat vielä jääneet odottamaan tuulen viriämistä ja päässeet lopulta pari tuntia myöhemmin maaliinkin. 

Olihan upea keli ! Alavantitnovat nyt tosi löysällä aiempaan verrattuna ja vaaativat hekin aktiivista käyttöä. Siinä kaudelle tavoitetta.

Alemmassa kuvassa seuran Myy, jolla Marko ja Stefano olivat kisassa mukana. Symppis peli !

perjantai 19. toukokuuta 2023

Testipurjehdus

Pari päivää laskun jälkeen kävin säätämässä maston kondikseen. Laiturille sattui veneseuramme trimmiguru Veksi, jonka avustuksella katsottiin että prebendiä on riittävästi ja että hekin säätö tuo halutun vaikutuksen.

Lähdettiin rouvan kanssa Miessaaren kiertoon. Keliäkinnoli ihan sooivasti ulkona. Vene kulki hienosti ja kaikki toimi. 

Tästä on kiva starttaila purjehduskesä 2023.

tiistai 16. toukokuuta 2023

Veneen lasku 2023

Veneen lasku meni tälle kaudelle hieman myöhempään, johtuen kevään kiireistä. Kausi saatiin kuitenkin startattua jo huhtikuussa purjehdusreissulla Kroatiaan.

Vene veteen 16.5.2203 vaimon avustamana. Kaikki meni mukavasti, vaikka hieman satoikin vettä. Kaitettiin vielä isopurjekin puomille, joten ensimmäiselle purjehdukselle on nyt nopea lähteä. Tankit täyteen ja menoksi !