Sivut

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Sakkelivisiitti

Päätettiin edellisiltana lähteä Sakkeliin grillaamaan Maijun, Eetun ja Eeron kanssa.

Kone piti omituista ääntä, eikä jäähdytysvettä tullut pakoputkesta kuin vähän. Aavistelin vikaa olevan impellerissä. Nostimme isopurjeen Epsin edessä ja päätin tutustua ongelmaan Sakkelissa. Tuulta oli aika reippaasti, joten isopurje siivitti meidät mukavaan 6 solmun vauhtiin. Enempää ei tarvittu. Mentiin Kytön kautta ja selällä tuuli ja aallot oliva melkoisia. Jiippiäkään ei uskaltanut tehdä kuin vendan kautta. Surffissa vauhti nousi hetkellisesti jopa 8.4 solmuun.

Menimme purjeilla aina Sakkelin laiturin eteen asti, missä laskimme purjeen. Ajattelin pitää konettelut minimissä varmuuden vuoksi. Rantauduttuamme komensin miehistön maalle, jotta saisin rauhassa tutkia koneen pulmaa. Impellerin kannen avattuani totesin siitä lähteneen kaikki "siivet". Varaosa onneksi löytyi ja sen vaihdettuani kone toimi taas moitteitta. Tuli hyvä fiilis, kun sai taas itse ratkaistua ongelman. Varosa oli Bilteman, joten sen kuntoa on varmasti hyvä seurata hieman.

Grillailimme kanaa, minihamppareita ja valkosipuliperunoita grillikatoksessa ja nautimme tuulen tuiverruksesta. Sakkelissa oli poikkeuksellisen paljon veneitä tällä kertaa. Ehkä 5 meidän lisäksi. Olisi ollut kiva jäädä viettämään iltaa muiden kanssa, mutta nuorison kiireiden takia jouduime syömisen jälkeen lähtemään kotimatkalle.

Aallokko oli sen verran hurjaa, että päätimme kiertää Pentalan toista kautta, joloin avovesiosuutta tulisi hieman vähemmän.

Kotimatkalla tuuli tuli suoraan päin pläsiä, joten ajelimme koneella koko matkan. Välillä vauhti putosi alle kahden solmun, sillä aallokko ja tuuli tuntui vaan yltyvän.

Kiva reissu ja nuorisokin viihtyi. Erityisesti silloin kun vesi lensi naamalle.

Kuvat unohtuivat kokonaan...


torstai 26. heinäkuuta 2018

Lomapurjehdus poikaporukalla

Suomenoja-Sumenlinna-Sakkeli-Suomenoja

Lähtö oli suunniteltu klo 10 aikaan. Seuraamme liittyisivät myös Hakalat. Olin vienyt tavarat veneelle jo edellisiltana, sillä lähtöpäivänä kulkuneuvonamme tulisi olemaan rakas Vespamme. 

Ennen lähtöä käytiin hakemassa eväät reissuun Lidlistä ja suunnattiin rantaan. Eero toimii jo täysiverisesti kansipoikana ja lähdöt ja rantautumiset sujuvat mallikkaasti. Hommiin kuuluu myös koneen käynnistykset, sekä fendareiden keräys.

Tuulta ei ollut nimeksikään, joten ajelimme koneella Nokkalan kautta katsomaan Hakaloiden tilannetta. Ei näkynyt rannassa, joten jatkoimme koneella matkaa kohti Suomenlinnaa. Hakalat pääsivät lähtemään puoli tuntia meidän jälkeen, joten näköyhteys oli kuitenkin. Koneella jouduttiin menemään aina Suomenlinnaan asti, missä saapumishetkellä oli useita paikkkoja vapaana. Myös Hakaloille saatiin paikka meidän vierestä. Virvokkeiden jälkeen suuntasimme tutustumaan saareen tarkemmin.

Käytiin kaupalla jätskillä, vallilla katsomassa Silja Linen ohitus Kustaanmiekassa, syömässä Valimolla, sekä uimassa uimarannalla. Illalla käytiin vielä saunassa. Vene viileni mukavasti illaksi ja nukkuminenkin onnistui kohtalaisesti. 

Aamulla heräilimme klo 8 aikaan ja nautimme aamupalan veneellä. Aamiaisen jälkeen lompsimme taas kaupalle jätskille ja pojat touhusivat hetken aikaa leikkipuistossa. Sen jälkeen aloitimme lähtövalmistelut ja suuntasimme kohti Sakkelia. Pojat menivät kummatkin toiseen veneeseen, joten minä pääsin purjehtimaan tämän siirtymän itsekseni.

Heti Suomenlinnasta ulos ajettuamme huomasin tuulta olevan riittävästi purjehdukseen, joten nostimme kumpikin vene purjeet ja suuntasimme Rysäkarin kautta kohti länttä. 

Rysäkarin jälkeen kurssi muuttui entistä myötäisemmäksi ja päätin kokeilla spinnupurjehdusta yksinäni. Kaikki senkin puolesta meni hienosti ja kanssapurjehtijat alkoivat tulla perä edellä vastaan 😀

Spinnuttelin itsekseni melkein perille asti, mutta kun tuuli kääntyi täysin myötäiseksi, eikä tilaa leikkailuun ollut, päätin konetella loppumatkan. Autopilotin ohjatessa sain pakkailtua köydet ja purjeet pois tieltä mukavasti.

Sakkelissa keli oli erittäin lämmin ja kun sinilevästä oli niin paljon varoiteltu, oli uintiakin välteltävä. Veneen pohjan kuitenkin pesin harjaamalla, sillä kisakausi lähenee. Illalla käytiin saunassa ja grillailtiin katoksessa. Kelin alkaessa viiletä heräsivät myös hyttyset. Oli aika otta Thermacell taas käyttöön. Hyvin toimi. Luukkuja ei kuitenkaan voinut yöksi kättää auki, joten lämpöä riitti pitkälle yöhön, eikä nukkuminen ollut kovin helppoa.

Aamulla konemarssia Suomenojalle ja Vespalla kotiin. Kamat haettiin illalla autolla.











torstai 19. heinäkuuta 2018

Reissu Tallinnaan

Isät ja 4 lasta reissussa Virossa. Reissu, joka oli sovittu jo ennen kesälomia. Mukana iskät Janne ja Mikko, sekä jälkikasvusta Miisa, Ellen, Eero ja Aaron.

Reissuun lähdettiin maanantaina heyi aamusta. Suunnitelma oli mennä yhtä soittoa Soukan Klobbenilta Tallinnaan. Alkuun yuuli oli olematonta ja jouduimme ajamaan koneella Kytön kohdille, missä tuuli alkoi mukavasti heräilemään. Purjeet nostettuamme huomasimme iloksemme vauhdin olevan jopa parempi kuin koneella ajettaessa. Jonkun ajan päästä keulille vaihdettiin genaakkeri ja vauhtia saatiin vielä solmu lisää. Kuuma oli.

Tallinnaan saavutiin klo viiden aikaan illalla. Illalla ehdittiin vielä uberia hyödyntäen kaupungille ihmettelemmän ja syömään.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli eläintarha ja shoppailua. Keli oli kuin etelänlomalla. Illaksi lämpötila onneksi laski ja nukkuminen oli itseasiassa yllättävän helppoa.

Kolmantena päivänä pojat lähtivät merimuseoon ja tytöt jäivät shoppailemaan. Illalla teimme parin tunnin purjehduksen Naissaareen. Kävimme pienellä kävelyllä, jonka jälkeen painuimme nukkumaan. Uitiin toki joka välissä.

Viimeisenä aanuna iskät vuokrasivat pyörät satamasta ja lähdimme tutustumaan Naissaaren nähtävyyksiin. Hieno paikka ! Lähtövalmistelujen jälkeen oli aika irroittaa köydet ja suunnata kohti kotia. Melkoista maininkia oli matkalla, mutta kaikki meni lopulta mukavasti. Eerolle tuli huono olo, mikä johtui juomattomuudesta ja paahtavasta auringonpaisteesta. Ensi kerralla tämä myös otettava huomioon.

Aivan mahtava reissu jälleen !


















keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Yötä Sakkelissa

Yksi yö välissä kotona ja päivällä käynti Porvoon mökillä kytkemässä vedet päälle ensi viikon oleilua varten.

Illalla Antin kanssa koneella Sakkeliin kevyessä vesisateessa ilman tuulta. Käytiin illalla saunassa ja valmistettiin äijien ruokaa veneessä (makkaraa). Syömisen jälkeen kuunneltiin musiikkia ja rupateltiin klo 2.00 asti. Uni maistui ja heräsimme yhdeksän aikaan.

Plan oli, että Hanna tuo Ellan ja Eeron Klobbenin rantaan, mistä jatkettaisiin matkaa.

Muksut noukitiin kyytiin ja koneilimme puutarhaväylää länttä kohti, päämääränä Epsnäs. Loppumetrien ajo-ohjeet katsotiin netistä ja etenimme ryömintävauhtia.

Epsnäsissä tutustuimme paikkaan ja teimme veneessä kaikille hampurilaiset. Lähtö satamasta taas hiipimällä, kunnes pääsimme merkatuille väylille. Purjeidennoston aika.

Hetki edettiin I-genoalla, kunnes päätimme nostaa loppumatkalle spinnun.

Sillä tultiinkin mukavasti muita ohitellen melkein kotiin asti.

Kiva reissu taas ja Eerolle paljon uusia vastuutehtäviä. Koulutus etenee.







maanantai 2. heinäkuuta 2018

Loman ensimmäinen yöpyminen veneessä

Reissussa Hanna, Eero ja Benny.

Kohtalaisen reipas keli, mutta päätettiin silti yrittää Sakkeliin.

Pelkän ison turvin matka sujui reippaasti reilua kuutta solmua avotuulessa.

Juuri Sakkelin kulmilla, kun purjeiden laskua jo suunniteltiin petti ison purjeen talja, joka aiheutti hieman hässäkkää. Purje nopeasti alas ja laiturin lähestyminen melkoisen puuskaisessa tuulessa. Eka koukkaus poijuhaalla huti, mutta toisella yrittämällä jo onnistui.

Syötiin veneessä pihvit ja salaatit, muksuille hampurilaiset. Sauna saatiin varattua klo 19-20, johon myös Janne ja Aaron ehtivät kivasti. Vesi oli todella kylmää, mutta lapsille uinti silti maistui.

Illalla Jannen veneessä iltapalalla musiikki- ja tanssiesityksistä nautiskellen.

Koko porukka nukkuivat veneessä erinomaisesti, eikä unta kauaa tarvinnut odotella. Vieraanamme ollut Bennykn kertoi aamulla nukkuneensa paremmin kuin omassa sängyssä. Aamupala nautittiin Jannen veneessä, jonka jälkeen konetettiin kotiin.

Käytiin iltapäivällä hakemassa ison purjeen skuuttiin uusi viuluploki sekä skuuttiköysi. Lupasiva pleisssta sen valmiiksi seuraavaksi päiväksi. Vestek ja Veneilijänverkkokaupps eivät asiassa pystyneet auttamaan.

Seuraava reissu jo haaveissa !!