Sivut

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Tiistaikisat 12.6

Tiistis-päivä.

Edellisenä päivänä olin saanut Messenger-viestin kaverilta, joka oli löytänyt lokikirja/blogini netistä ja kysyi mahdollisuutta päästä mukasn kisaan. Ehdotin hänelle heti seuraavan päivän kisoja, joka sopi hänelle. Treffit sovittiin satamaan seuraavaksi päiväksi. Hyvää heittäytymistä kummaltakin !

Vakiogastille kisapäivä ei oikein sopinut, mutta Petrus ilmoittautui mukaan. Päivällä kyselin Tiisataikisojen whatsapp-ryhmässä kisoihin lähtiöitä ja kuulin, että Merife on myyty. Aida ei lähde, Manuelle on työreissussa ja Ilkka estynyt muuten. Merinna kertoi lähtevänsä.

 Kisaillalle oli luvattu 4 m/s puusksists pohjoistuulta, mutta johtuen kokemattomasta miehistöstä päätin, että tänään ei spinnua nostettaisi. Liikkeelle siis I genoalla. Ennen lähtöä kävimme hiukan testaamassa venettä lähtöalueella ja totesin setupin sopivaksi. Puuskat olivat taas yllättävän kovia ja kallistusta piisasi.

Lähtö meni nappiin ja pohjoistuulen saattelemana lähdimme virsarilla rivakasti etenemään. Myötäisillä päästiin menemään koko alkumatka, minkä jälkeen oli aika kryssiä takaisin kohti maaliviivaa. Merinna saavutti meitä koko ajan, niinkuin oli aavistettavissakin, mutta lopulta eroa tuli meidän hyväksi 4min 30sek. Maistuva voitto jälleen !

Uusi tuttavuus Juhani oli mukava tuttavuus ja kutsutaan varmasti jatkossakin mukaan, mikäli veneeseen mahtuu.

Kisan jälkeen Aidan kippari Marko oli vastaanottamassa meitä ja pohdimme kimpassa spinnupuomin helan fixausta mastossa.

Pari Juhanin ottamaa kuvaa illan sessiosta:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti