Sivut

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Tiistaikisat 19.6

Koko päivän ollut melko kova tuuli, josta joka paikassa varoitelyiin. Puuskat olivat kieltämättä melkoisia jo päivällä.

Kisassa miehistönä Hakala, Juhani ja Marko. Mukava, rttä näin Juhannuksen alla saatiin miehistö kasaan.

Rantaan saapuessamme puuskat olivat kieltämättä kovia. Valitsin keulille kovan tuulen fokan kisaa varten. Ennen starttia päätin, että keli vaatisi 2. reivin. Se oki kieltämätyä aika hauskan näköinen. Muistutti e-jollsn purjetta mielestäni. Kovaa mentiin silläkin.

Lähtö meni hieman pitkäksi, mutta liikkeelle silti. Alun kryssin jälkeen tuli avotuuki-osuus, jossa Marko jeesasi fokkaa pysymään virsikirjassa puoshaalla








. Toimiva kikka, jolla vauhyi sastiin pidrttyä seitsemän solmun hujakoilla.

Takana tulevat veneet eivät meitä sasneet kiinni, joten voitto tästä taas tuli. Maalialueella alueella pyörinyt ukkonen aiheutti melkoisia puuskia, joista kuitenkin selvisimme kohtuullisesti. Vahinkojiippi aivan maalilinjalla olisi voinut tiputtaa pari ukkoa mereenkin, mutta onneksi kaikki olivat hereillä. Kiva ilta !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti