Vaimo ja keskimmäinen fudisturnauksessa Ruotsissa. Esikoisella duunia ja meillä pojilla pelkkää aikaa.. Päätettiin lähteä Sakkeliin yöksi.
Pikainen pakkaus perjantaina duunipäivän jälkeen ja kaupan kautta veneelle. Köydet saatiin irroitettua puoli kuuden aikaan. Eero pystyy auttamaan jo lähes kaikissa hommissa, joten veneen koko on mitä optimaalisin tähän elämäntilanteeseen. Alkumatkan konettelu treenattiin pinnamiehenä toimimista. Hienosti sujui.
Ajeltiin Isolle lehtisaarelle koneella, kunnes oli purjeidennoston aika. Fokka keulilla suuntasimme kohti Kytötä, minkä jälkeen koukkasimme kohti Pentalaa. Tuuli kävi suoraan takaata, jolloin vauhti tyssäsi ja päätimme laskea rätit. Koneella loppumatka.
1 vene oli meidän lisäksi paikalla, vaikka lauantaille oli suunniteltu saaren talkoot. Puoli tuntia meidän saapumisen jälkeen Janne ja Aarln saapuivat myös saareen. Me ryhdyimme Janne kansss virittelemään purjeita hänen veneeseensä, joka oli laskettu ed. päivänä. Pojst pelailivst koronaa ja touhusivat omiaan. Illalla grillailtiin ja pidettiin pieninuotoiset levyraadit perinteitä vaalien.
Aamu valkeni aurinkoisena ja me aikuiset jatkoimme Jannen veneen varustelua. Talkooväkeä alkoi hiljalleen keräytyä paikalle ja päästiin töihin. Jsnnen kansss karsimme yhden tuulwn kaataman puun ja autoimme laiturin kansien psikslleen asettelussa. Kotiin oli lähdettävä jo klo 13 aikaan, egtä Eero ehtisi kaverinsa synttäreille megazoneen.
Kotinatka tultiin koneella. Eero hoiti keulahommat sekä lähtiessä, että tullessa. Upea juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti