Sivut

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Sunnuntaipurjehdus soolona

Vapun juhlinta oli aiheuttanut lievää väsymystä, jonka poistamiseksi tiesin vesillelähdön olevan mitä parhainta lääkettä. Samalla sain vietyä veneen astiat takaisin, koska olivat olleet kotona pesussa.

Valmistelin veneen rauhallisesti ja lähdin liikkeelle. Purjeet ylös heti sataman edessä ja siitä kryssien ulos merelle. Tuulta oli sen verran, että pääsin samalla kiristämään sisävantit ja lukitsemaan ne sokilla. Kiertelin radiota kuunnellen Miessaaren ja suuntasin kohti kotisatamaa Nokkalan sataman kautta. Purjeet laskin vasta sataman edessä. Satamassa teippasin vanttiruuvien sokat suojaan. 

Kiva retki suhteellisen lämpimässä säässä. 

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Veneen lasku 26.4.2021

 Mitään suurempaa korjattavaa tms. ei viime kauden jäljiltä ollut. Normaalit keväthommat vaan. Huhtikuun alussa oli muutama tosi lämmin päivä, jolloin pääsi maalaamaan myrkyt veneen pohjaan. Samalla tuli varattua veneelle laskukin. Kylmä jaksohan sieltä vielä tuli ja luntakin satoi vielä useampana päivänä. Kävi mielessä, että tulikohan hätäiltyä laskun kanssa. Kovin paljon ei veneitä vielä ole laskertu, muta satama on täynnä touhua.


Laskupäivän yönä oli pakkasta, joten kävin jo aamusta pistämään patterit päälle veneeseen, josko helpottaisi starttausta. Kuivalla lähti kyllä silloin lämpinä ihan kivasti käyntiin.


Otimme taas Jannen Artinan kanssa yhteislaskun puolille päivin. Keli oli kylmä ja pilvinen. Ensin Jannen vene veteen ja sen perään omani. Kaikki meni kivasti ja konekon hörähti pienen suostuttelun jälkeen. Ajeltiin veneet vierekkäisille paikoille omaan laituriini ja ryhdyimme heti laskupäivänä virittelemään puomia ja purjeita paikoilleen. Omani sainkin täysin valmiiksi vielä samana iltana.


Jannen vene siirrettiin purjehtimalla Suomenojalta Klobbenille parin päibän päästä ja omaani pääsin testaamaan siitä seuraavana päivänä, kun kävin solona heittämässä pienen lenkin, nähdäkseni kaiken olevan myös purjeiden osalta kunnossa. Molempina päivinä puhalteli pohjoisesta, joten aallokkoa ei ollut ja vene kulki kivasti.


Tästä se alkaa, vuosi vuodelta aiemmin. Tänä vuonna kolme päivää aikaisemmin kuin edellisvuonna :)







perjantai 9. lokakuuta 2020

Veneen nosto 9.10.2020

 Syyskuun loppuun ja lokakuun alkuun mahtui pari tiistai-höntsäystä tiistisporukan kanssa. Kohokohtana lokakuun boatswapping, missä Aidan miehistö hyppäsi Manuellen puikkoihin ja toisinpäin. 

Veneen nosto 9.10 yhdessä Jannen kanssa.









tiistai 22. syyskuuta 2020

Rauhallinen syksy 2020

 Loppukesänja syksy meni muuttohommissa, eikä veneilylle kisailua lukuunottamatta juuri ollut aikaa. 


Kisakokemusta tuli kerättyä Pentala Racesta, tiistaikisoista, WestHouse Cupin kisoista, sekä Merenkävijöiden mestaruuskisoista.


Kausi kuitenkin jatkuu vielä...















torstai 23. heinäkuuta 2020

Sakkelireissu

Mukana reissussa Hanna, Miisa ja Eero. 

Tultiin tosi puuskaisessa kelissä Sakkelin saunan puolen laituriin yöksi. Illalla saunottiin ja grillailtiin Petterin ja Anun kanssa.




lauantai 18. heinäkuuta 2020

Kahdestaan vesillä

Saatiin Maiju lastenvahdiksi ja päästiin vaimon kanssa kahdestaan yön yli reissuun.










torstai 16. heinäkuuta 2020

Isät-lapset reissu

3 yötä reissussa Antin, Ellan ja Eeron kanssa. 

Reittinä: Sakkeli - Porkkala Marin - Suomenlinna