Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kausi pulkassa, veneen nosto 8.10.2016

Kausi alkaa olla pulkassa, vaikka nyt olisi mukavia tuulia tarjolla. Valoa on iltaisin jo todella vähän ja yöpakkasetkin kolkuttelevat jo ovella. Pohjan pesua varten veden saatavuus satamassa olisi ihan suotavaa. Kaupunki katkaisee vedet, kun yöpakkaset alkavat.

Nostopäiväksi oli sovittu lauantai ja kellonajaksi 16.30. Meninkin valmistelemaan venettä nostoon jo hyvissä ajoin. Kävin aamulla ennen kahdeksaa laittamassa lämppärin päälle ja akut lataukseen.

Rantaan menin sitten uudestaan klo 14.00 aikoihin. Testailin, että kone starttaisi ja suunnittelin muutkin hommat jo valmiiksi. Aikaa jäi kuitenkin reilusti, joten menin naaupurimme Joken veneeseen ihmettelemään öljynvaihto-projektia.

Kaverini Petteri oli luvannut tulla avuksi nostossa ja saapuikin paikalle n. puoli tuntia ennen nostoajankohtaa. Putputtelimme koneella nostopaikalle, missä oli jo parkissa myös vene, jonka nosto olisi puoli tuntia meidän jälkeen. No se oli sitten nostettava ennen meidän venettä ja hommaan tuli puolen tunnin viivästys saman tien. Rakas vaimonikin saapui rantaan ihmettelemään veneen nostohommia ja ottamaan kuvia muistoksi tästä jännittävästä operaatiosta. Seuraavat nostot ja laskut menevätkin sitten jo vanhalla rutiinilla.

Nosto meni varsin mukavasti ja masto kannettiin mastotelineelle käsin. Aurinko laski kovaa vauhtia, mutta päätin kuitenkin ajaa koneeseen glykolit, Petterin pestessä pohjaa painepesurilla. Levää oli todella vähän, sille pohja oli putsattu kuitenkin 2 kertaa kesän aikana.

Veneellä on vielä hommia ennen talven tuloa, mutta mitään kiirettä ei niiden tekemisellä enää ole.

Tarkoituksena pestä vene sisältä ja ulkoa, kasata pressuteline ja tuoda patjat imuroitavaksi ja säilöttäväksi lämpimään talven ajaksi. Sitten saa talvi tulla.









1 kommentti:

  1. Heippa! Kiitokset kun olit jättänyt viestiä tuonne mun blogin puolelle. Luin koko kesän postaukset täältä. Kiva tutustua näihin juttuihin, jotka itsellä edessä vielä :-) Juuri nyt suurin "mutta" taitaa olla se, mistä venepaikka haalitaan. Mutta pitää toivoa, että järjestyy.

    VastaaPoista