Sivut

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kauden viimeinen reissu, retki Lähteelään

Pitkin viikkoa olin jännittänyt luvattua kovaa tuulta ja toivonut itsekseni, että tuulisi hieman ennusteita vähemmän. Tarkoitus oli lähteä esikoiseni kanssa yöpymään Lähteelään. Olin jo alkuviikosta varmistanut tekstarilla, että sähköä olisi saatavilla. Yöt olivat jo tosi kylmiä.

Ennuste lupaili 12 m/s lounaasta, jonka vuoksi virittelimme keulille kovan tuulen fokan, mutta päätimme lähteä liikkeelle täydellä isolla.

Päästyämme Kytön selälle totesimme aallokon nousevan ja tuulenkin olevan ennusteita voimakkaampi. Päättäväisinä lähdimme kuitenkin kryssimään kohti Porkkalaa.

Puuskissa kallistusta tuli melkoisesti ja pari kertaa peräsimestä loppui totaalisti pito. Oli aika ottaa käyttöön 1. reivi. Se tasoittikin menoa mukavasti ja nosti jopa vauhtia. Tässä hieman tunnelmaa videon muodossa:



Vettä saimme syliimme melkoisesti, mutta ilma oli sen verran lämmin vielä, ettei vilu päässyt yllättämään. Toisaalta tekemistä piisasi ihan riittävästi, koska tuuli oli suoraan päin pläsiä.

Koska meillä ei ollut kiire perille, päätimme kryssiä loppuun asti. Maijulla oli aivan väärät kengät ja hanskat, joten hän hieman kylmettyi reissussa. Purjeet laskettiin ihan Lähteelän sataman edessä, kun hieman pääsimme tuulelta saarten suojaan. Satama oli lounaistuulella tosi suojaisa ja saimme kivasti Vahtiksen parkkiin ja sähkön päähän. Avuksi otimme vielä Wallaksenkin, jotta kamat saataisiin kunnolla kuivattua.

Hetken huilattuamme kävimme kahvilalla maksamassa satamamaksun ja nauttimassa kaakaot ja kahvit. Otin myös kesän viimeisen terassioluen. Tämä olisi paikan pitäjän mukaan viimeinen aukiolopäivä tällä kaudella, joten saimme mukavat alennukset. Lupasimme aamulla tulla kahville ja ostamaan kaikki tuoretavarat mukaamme, etteivät menisi roskiin.

Illalla kävimme grillipaikalla paistamassa makkaraa. Paikalla oli myös Virolainen 8 hengen porukka, jotka olivat ostetulla purjehduksella. Juttelimme pitkän aikaa veneen kipparin kanssa virolaisten purjehdusharrastuksesta ja veneilystä yleisesti. Hän kertoi olevansa myös purjemaakari ja lupasi aamulla antaa korttinsa. Virossa veneen nosto voi kuulemma maksaa jopa 500 € !!

Yö nukuttiin mukavasti ja lämpöä riitti. Aamulla kävimme ostamassa kaakaon, kahvin ja 4 reissumiestä hintaan 5€ yhteensä. Toivottelimme hyvät syksynjatkot paikan pitäjälle ja lähdimme kohti kotia.

Maiju luki kokeisiin koko matkan ja minä ajelin koneella puutarhaväylää pitkin aina Suomenojan satamalle asti, missä nostimme hetkeksi vielä purjeet. Tämä olisi kauden viimeinen purjehdus...

Myöhemmin sain kuulla, että Kytön selällä oli tuullut jopa 16 m/s. Ei ihme, että reivikynnys ylitettiin.

Illalla kävin vielä Eeron kanssa vaihtamassa öljyt ja suodattimet. Vähän joutui veneen aiemmalta omistajalta kysymään neuvoja, mutta hommasta selvittiin. Tuli hyvä fiilis, kun sai itse tehtyä.

Viikolla tarkoitus tehdä loput askareet ennen veneen nostoa, jota suunnittelen ensi viikonlopulle.

Haikein mielin lopettelen kautta, joka on antanut itselleni ja toivottavasti muillekin erittäin paljon. Itse koen purjehtiessa suunnatonta vapautta ja rauhaa, vaikka vähän ryskyttäisikin. Tätä lähemmäs luontoa ei paljoa pääse. Vaikka tänä kesänä pyörittiinkin ihan kotivesillä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti