Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2016

Viimeinen tiistaikisa 27.9

Viimeisen tiistaikisan rataa oli jo hieman lyhennetty, että valoa riittäisi maaliin asti. Mietoa keliä oli tarjolla, mutta pieni tuulenvire kuitenkin oli olemassa. Tuulensuunta oli aika mielenkiintoinen, spinnua pääsisi käyttämään paljon. Veneitä kisaan lähti vissiin 7. Me saimme startata toisena.


Ensimmäiselle merkille mentiin yhden vendan kanssa, jonka jälkeen saimme spinnun ylös ja suuntasimme kohti takamerkkiä, missä spinnun joutuisi ottamaan alas. Menomatkalla ero Aidaan ja Merifeen pysyi aika ennallaan ja Manuela saatiin melko nopeasti ohitettua.

Kisan loppumetreillä Elan pääsi meistä. Aidan kanssa oli tiukkaa vääntöä loppuun asti. Ohi päästiin maalisuoralla, koska heillä ei tässä kisassa ollut spinnua käytössä. Myös Mon Amie (First 31,7) saatiin maalisuoralla melkein kiinni, mutta eroa jäi lopulta ehkä 3 metriä.

Tämän kisa maaliin sijalla 3. ja koko kauden kestäneessä kokonaiskilpailussa upeasti 3. sija. Ihan hyvin ensimmäiseksi kaudeksi.

Väenväkisin ajatus kauden loppumisesta hiipii mieleen. Paljon on hommaa tehtävänä vielä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti