Sivut

tiistai 16. toukokuuta 2017

Korjaushommia ja iltapurjehdus

Kävimme koko perheen voimin Vasikkasaaressa äitienpäivä-piknikillä viikonloppuna, jolloin totesin koneen vuotavan melkoisesti jäähdytysvettä allensa. Kävin heti maanantaina tutkimassa tilannetta lisää, löytämättä vikaa. Kävi mielessä, että olinko tehnyt jonkun virheen glykoleiden ajamisessa koneeseen syksyllä ja olisiko koneessa joku paikka esim. haljennut. Tiistaina soittelin Suomen Venehuolto Oy:lle ja kerroin ongelmastani. Olivat sitä mieltä, että kyse on todennäköisesti termostaatin ja pakosarjan jäähdysvesiputken tiivisteissä. Osia olisi hyllyssä, joten lupasin tulla työpäivän aikana hakemaan. Asennushommiin pääsisin illalla, kunhan lapset saataisiin jalkapalloa harrastamaan.

Kävin töiden jälkeen kotona vaihtamassa kamat ja suuntasin rantaan. Irroittelin termostaatin ja pakosarjaan vievän putken ja totesin nykyisten tiivisteiden olevan rutussa. Toivoin todella, että vika olisi löytynyt. Kasailin koneen takaisin nippuun ja starttasin. Mistään ei tihkunut enää vettä, joten ongelma ilmeisesti ratkaistu.

Valmistelin veneen iltapurjehdukseen ja suuntasin merelle. Ensimmäistä kertaa yksinpurjehtiessani käytin upeaa I-genoaa keulalla. Kryssin leppoisassa tuulessa Suomenojalta ulos. Vendat menivät tosi hienosti yksinäänkin toimiessa. Toistakymmentä vendaa tuli tehtyä ja pääsin ajoittain jopa 6 solmun vauhteihin. Juuri kun pääsin väljemmille vesille, tuuli loppui kokonaan. Käännyin takaisin ja ajelin takaisin kotisatamaan koneella. Autopilotin ohjaillessa sain kaikki valmistelut rantautumista varten jo vauhdissa valmiiksi. Rantautuminen meni ensimmäisellä kerralla puihin, kun missasin poijuhaalla poijun. 2 metriä pakkia ja uusi yritys, nyt meni nappiin ja naapuriveneen kippari otti ystävällisesti laiturilla vastaan. Tämä on kyllä erinomainen veneen kokoluokka, jossa askareissa pärjää helposti yksinkin.

Rannassa tarkistin vielä vesivuodon koneesta ja totesin kaiken olevan aivan kuivaa. Yes, taas selvittiin ilman ammattiapua ! Kyllä onnistuminen on mukavaa. Kaupan kautta kotiin katsomaan lätkämatsia.


1 kommentti:

  1. Tuo termostaatin alue on sellainen, että kannattaa koekäytön aikana tarkkailla tihkuuko vettä. Tosiaankin se rinkula tiiviste menee helposti väärään asentoon. Mutta tuo on paras tapa opetella koneen huoltoa ja oppia itse fiksaamaan pikkujutut.

    VastaaPoista