Sivut

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Suursaari Race 8-10.6.2018

Suursaari Race viikonloppu, jonne pääsin mukaan kaverin Jonnen First 367-veneellä. Matkaan lähdettiin 7 hengen miehistöllä. Jonne, Jani, Jorma, Pekka, Vesku, Olli ja minä.

Ennen lähtöä käytiin syömässä Pohjois-Tapiolassa lehtipihvit ja hakemassa kipparin äidin tekemät eväät reissua varten. Myös syömisaikataulu oli etukäteen suunniteltu ja löytyi veneen pentterin seinästä. Olimme saaneet ohjeet tuoda omat ns. välipalat, sekä juotavat mukanamme.

Ennen lähtöä kävimme kipparikokouksessa kuulemassa ohjeet kisaa varten, jonka jälkeen pikkuhiljaa aloimme tekemään lähtöä. Lähtö olisi klo 20.30 perjantaina.

Startti oli Haukilahden selän keskeltä, josta lähdettiin liikkeelle luokka kerrallaan. Meidän vene oli luokassa LYS2. Ennen meitä lähti doublehanded-luokka, sekä LYS1-veneet.

Startti onnistui oikein hyvin ja aloitimme hurjan kryssimisen kohti Kasuunia. Kasuunin jälkeen kurssi kääntyi myötäiseksi ja pääsimme nostamaan spinnun. Spinnulla mentiinkin koko yö aina Suursaaren länsipuolelle asti, mistä alkoi kova kryssi kohti kotia.

Loppumatka tultiinkin vastatuuleen aina Kasuunille asti, missä pääsimme nostamaan uudestaan spinnun. Sillä tultiin aina maaliviivalle asti.

Maalissa 14.30 aikoihin sunnuntaina, Sijoitus 7. omassa luokassa. Erittäin kiva reissu !











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti