Huomasin alkuviikosta, että viikonlopuksi saattaisi onnistua ensimmäinen 2-päiväinen (la-su)reissu veneellä. Kohteita olisi jo huomattavasti enemmän kuin iltapurjehduksilla. Tiukasti kyttäilimme sää-ennusteita, emmekä lyöneet vielä mitään lukkoon.
Itseäni kiehtoi idässä Suomenlinna ja lännessä Porkkala.
Viikonlopuksi lupailtiin pohjoisen puoleista tuulta ja kohteeksi valikoitui Porkkala Marina. Reissuun pääsimme lähtemään puolen päivän aikaan. Tuulta oli ihan reippaasti ehkä 8-9 m/s. Tuuli tuli ihan suoraan takaata ja purjeet oli hankala saada asettumaan. Välillä mentiin virsarilla ja välillä ajeltiin tahallaan hieman "luovien", että purjeet saatiin pysymään. Janilla oli joku tarina menossa ja ote hieman herpaantui, jonka johdosta tuli yksi vahinkojiippi ja hetken aikaa ilma oli täynnä rikkoutuneita ratsastajia isosta purjeesta. Niitä ropisi kannelle ja veneen vierelle yhteensä 6 kpl. Emme tästä lannistuneet kuitenkaan, mutta varovaisemmin ajeltiin loppumatka. Sovittiin, että kun purje kuitenkin ihan ok avotuulella vetää, tutustutaan tilanteeseen vasta määränpäässä. Nyt kun vene on katsastettu, saadaan käyttää myös Meritien lippua kulkiessamme.
Ajoittain vauhtia oli yli 8 solmua ja maisema todella vaihtui. Matkalla näimme mm. jonkun höyrylaivan tapaisen aluksen, jolla oli pieni Fiat kyydissä.
Reissu meni tosi hienosti ja vapaa paikkakin löytyi vielä mukavasti. Kello oli varmaan jotain 16:00, kun rantauduimme. Aikaisempien omistjien miljoonalaatikoita tonkiessamme löysimme ratsastajiakin niin paljon, että saimme ne uusittua. Yhden jäi vajaaksi, mutta sen ei todettu vaikuttavan ratkaisevasti.
Illalla kävimme syömässä rantaan avatussa pizzeriassa, jossa oli erinomainen palvelu. Syömisen jälkeen kävimme saunassa ja kumpikin sai talviturkinkin heitettyä. Vettä ei kyllä lämpimäksi voinut kutsua. Saunan jälkeen vetäydyimme lämpimään veneeseen ja suljimme luukut. Kovin kauaa ei unta tarvinnut houkutella, kun oli koko päivän ollut ulkona.
Saimme yön nukuttua tosi hyvin ja aamupalan jälkeen suuntasimme kotimatkalle. Ilma oli mitä mainioin, mutta tuuli oli vastainen, mutta ilman suurempaa kryssimistä pääsimme Kytöseen asti, jonka jälkeen kryssittiin loppumatka.
Mahtava reissu kaikkiaan ja mukava huomata kuinka helposti veneessä voi yöpyä. Kaikki tarvittava löytyy, vaikkei tilaa älyttmästi olekaan. Retkipurjhduksia varten spinnun ja III genoan voi jättää hyvin kotiin, niin jää enemmän tilaa kasseille ja muille tavaroille.
Ei spinnua voi kotiin jättää, mutta genoa kolmosen voi. Purjepussit voi yöksi nostaa kannelle ikkunoiden eteen plokkaamaan aamuaurinkoa, jos haluaa pistopunkasta lisätilaa. Muistaa vaan sitoa kiinni reivi tms. köysillä. Kulkee sitten laiturille toiselta puolelta kantta.
VastaaPoistaSpinnun tarpeellisuus tuli eilen kisoissa todettua. Tuuli tyyntyi lähes täysin, jolloin me jäimme paikalleen lillumaan ja spinnuveneet painelivat meistä vauhdilla ohi. Se spinnu vie kyllä yllättävän vähän tilaa ja pistopunkan perällä sen on hyvä odotella vuoroaan. Eilen jo kisamiehistön kanssa sovittiin, että spinnun käyttöä ryhdytään harjoitteleamaan.
PoistaKuullosti kovasti siltä, että teillä oli tosi kiva reissu. Veneessä on tosi ihanaa yöpyö, meidän venekunta pyrkii vesille joka viikonloppu =D. Lomalla punkataan veneessä useampi viikko. Tuolla Porkkalan suunnalla on tosi kuva paikka, Lähteelä. Onko tuttu entuudestaan? Ellei niin suosittelen piipahtamaan, tosi kiva. Ihanaa veneilykautta teidän venekunnalle!
VastaaPoistaKiitos kommenteista,
PoistaVeneessä nukkuu kyllä tosi makoisasti ja reissu oli tosi mahtava. Tuultakin oli ihan sopivasti. Meillä on tällä hetkellä veneilyaika tosi kortilla, koska 2 muksuista pelaa jalkapalloa melko tosissaan. Toivottavasti mahdollisimman paljon aikaa kuitenkin löytyisi. Kyllä tuo niin hauskaa hommaa on !
Lähteelä ei itselleni ole entuudestaan tuttu, mutta ohi olen ajellut useasti, sekä kuullut toki tarinoita. Täytyy käydä pistäytymässä. Erittäin mukavaa veneilykautta myös teille !