Sain suostuteltua Origos Oy:n hallituksen pitämään kokouksensa merellä. Kävimme ennen lähtöä syömässä tukevan lounaan Chilisissä, jonka jälkeen suuntasimme veneelle.
Tuulta ei valitettavasti ollut ollenkaan, joten suuntasimme koneella ajellen läheiseen Isoon Vasikkasaareen, missä tiesin olevan varsin asialliset puitteet hallituksen kokoukselle. Matkalla pudotimme yhden fendarin, jonka noutaminen olikin melkoinen tapahtuma !!
Pistimme veneen parkkiin ja suuntasimme laitureiden yläpuolelle
rakennettulle terassille aloittelemaan kokousta virvokkeita nauttien.
Juuri kun saatiin kokous todenteolla käyntiin alkoi ripsimään vettä. Oli
vaihdettava paikkaa ja niinpä suuntasimme kallion takana olevaan
katettuun grillikatokseen jatkamaan kokousta. Sinne tuli kuitenkin pian
muitakin grillaajia paikalle ja totesimme olevan parempi, mikäli
menisimme veneeseen jatkamaan.
Veneessä kokous saatiin
mukavasti päätökseen, jonka jälkeen kävelimme maisemareittiä pitkin Gula
Villaniin jatkoille. Silloin paistoi jo aurinkokin mukavasti.
Pari
tuntia istuttiin ja juteltiin mukavia, jonka jälkeen ajelimme
kotisatamaan. Muu jengi lähti vielä Craft Beer Helsinki -tapahtumaan
jatkoille, itse menin kiltisti kotiin pakkaamaan huomista muutaman yön
reissua varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti