Sivut

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä

Tiukkaan aikatauluun näytti jäävän sopiva väli pienelle iltapurjehdukselle vaimon kanssa kahdestaan ja saimme mummin pitämään lapsille seuraa hetkeksi.

Tuulta ei juurikaan ollut, mutta nostimme siitä huolimatta purjeet ja seilasimme n. 3 solmun vauhdilla kohti espoon ulkosaaristoa. Tuuli kuitenkin lopahti pian kokonaan ja päätimme hetken mielijohteesta mennä käymään Isossa Vasikkasaaressa. Ajoimme satamaan etelän kautta, joten sekin reitti on nyt tuttu. Veneen aikaisempi omistajakin sanoi käyttäneensä aina tätä reittiä saaressa käydessään.

Meriveden korkeus oli perjantaina -30 cm tasolla ja oli laskemassa edelleen. Rantautuessamme köli sai pohjakosketuksen, mutta onneksi vauhtia ei ollut oikeastaan ollenkaan.

Pistimme veneen parkkiin ja kävelimme Gula Villanin terassille juomaan yhdet kylmät juomat. Saaressa on uusittu todella paljon kaikenlaista veneilijöiden ja saaristolaivan käyttäjiä varten. Saaresta löytyi pikavisitiitillä leikkipuistoa, suihkut, Wc-tilat, näköalaterasseja, grillipaikkoja. Uudella laiturilla näytti olevan maasähkökin tarjolla. Tänne tullaan varmasti kesän mittaan uudestaan.

Lähtiessämme vesi oli todella laskenut niin paljon lisää, ettei samaa reittiä enää päässytkään peruuttamaan ulos, koska köli osui pohjaan. Käsivoimin saimme venettä sen verran siirrettyä sivuun, että mahduimme syväyksen puolesta peruuttamaan ulos. Poistumisreitiksi valitsimme lännen puoleisen reitin, josta onkin erittäin lyhyt matka kotisatamaamme. Kotisatamaan menimme tiistai-kisojen reittiä.

Kun pääsimme autoon, alkoi melkein koko vikonlopun kestänyt vesisade. Täydellinen ajoitus.








3 kommenttia:

  1. Iso vasikkasaari on todella ihana ja monipuolinen saari. Siellä tulee lähes joka kesä kyllä käytyä. Yötä ei olla koskaan oltu, sillä saaren toisella puolella näkyy meidän kotisatama =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea paikka, mutta meillekin vähän turhan lähellä. Kotisatama 10 minuutin matkan päässä 😃

      Poista
    2. Upea paikka, mutta meillekin vähän turhan lähellä. Kotisatama 10 minuutin matkan päässä 😃

      Poista