Sivut

tiistai 9. elokuuta 2016

Tiistaikisat 10.8.2016 kova tuuli

Tiistaikisat käynnistyvät taas kesätauon jälkeen ja heti ensimmäiseen kisaan on luvattu kovaa tuulta.

Kisamiehistönä tällä kertaa veneen edellinen omistaja Marko ja hänen kaverinsa Sanna. Vakiokisamiehistön jäsen Jani leijasurffailee Yyterissä.

Menin itse rantaan hyvissä ajoin tutustumaan vallitseviin tuuliolosuhteisiin. Vantit ujelsivat komeasti satamassa ja vaahtopäistä päättelin keliä olevan ihan reippaasti.

Purjeiksi kisaa varten valittiin kovan tuulen fokka keulille ja täydellä isolla lähdettäisiin yrittämään, joskin reivaaminen saattaisi tulla sekin kyseeseen. Meille jäi n. 45 minuuttia aikaa harjoittelulle ja niinpä käytimmekin ajan tehokkaasti tutustuen kryssikulmiin ja veneen setuppeihin eri tuulissa. Kallistelua oli melkoisesti, sillä vaikka jatkuva tuuli ei ollut kuin luokkaa 8-10 m/s olivat puuskat melkein puolet tähän lisää.

Itse kisaan saimme kohtuullisen hyvän startin ja pääsimme ilman vendoja ensimmäiselle kiertopoijulle. Siitä lähti rauhallisempi myötä-osuus, missä otimme kaiken irti purjepinta-alasta hyödyntäen mm. keksiä.





Kisa eteni mukavasti ja nopeasti huomasimme, että pääsimme muita jopa hieman karkuun. Pari kertaa vene lähti puuskassa hallitsemattomasti nousemaan tuuleen peräsimen menettäessä pitonsa, mutta muuten setup oli oikein mainio tälle tuulelle.

Kilpailun loppupuoliskolla näimme lähietäisyydeltä merikotkaparin.

Maaliin päästiin lopulta alle 1 h 30 minuutissa, joten lujaa mentiin tässä viikkokisassa. Ihan tarkkaan en tiedä montako venettä kisassa oli, mutta selkeä voitto saavutettiin joka tapauksessa.

Mukava reissu, josta itselleni jäi käteen mm. purjeiden trimmailua koskevia juttuja, sekä luottamuksen kasvua veneeseen. Missään vaiheessa ei pelottanut, enkä epäillyt veneen suoriutumista melko navakoista puuskista. Myös kovan tuulen fokka oli itselläni ensimmäistä kertaa käytössä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti