Sivut

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Grillausreissu Sakkeliin

Lähdettiin Eeron ja Hannan kanssa iltareissulle Sakkeliin. Hakalan perhe olisi myös tulossa, kunhan Jonnalta työt loppuisivat.

Koneajeluksi meni koko menomatka ja vähän ennen Sakkelia alkoi tiputtelemaan vettä. Kun saunavuorot oli saatu varattua alkoi ukkostamaankin. Pistimme luukut kiinni ja nautiskelimme kovasta vesisateesta, joka muuttui välillä rakeiksikin. Sade ei kovin kauaa kestänyt ja juuri kun se taukosi hetkeksi, näimme Hakaloiden veneen lipuvan kohti laituria. Vaihdettiin nopeasti kuulumiset, kunnes taas alkoi sataa kaatamalla. Sitä ei kestänyt kuin pari minuuttia, jonka jälkeen keli muuttui tyyneksi ja aurinkoiseksi. Paikalle saapuivat omalla moottoriveneellään myös Mervi, Mirva, Kimmo ja Marko.

Roudasimme evästarvikkeet saunan viereiseen grillikatokseen, missä oli hauska jutella ja grillailla. Syömisen jälkeen siirsimme leirimme laiturin puoleiselle pirttipöydälle, missä joimme kuohuviinit. Istuskeltiin lämpimällä kalliolla ja katsottiin kun muksut mulasivat rannassa.

Kotimatkalle lähdettiin kahdeksan aikaan. Hanna hoiteli suurimman osan ajamisesta, sekä myös rantautumisen. Hienosti meni !

Kotimatkalla näimme huonokuntoisen ketun. Illaksi vielä Huurteille istumaan ja suunnittelemaan huomista mustikkareissua Porvooseen.

Aamulla ryhdyimme katsomaan hänelle purjehdustakkia+housuja 😀
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti