Sivut

lauantai 8. kesäkuuta 2019

8.6 Sakkeli ja huolia jäähdytysveden kanssa

Äipän ollessa työmatkalla Liverpoolissa päätimme mennä Eeron kanssa Sakkeliin. Lähtöaamuna sääennuste lupaili myöhään illalla alkavaa ukkosta joten vielä olisi kysymysmerkki jäisimmekö yöksi saareen vai tulisimmeko myöhään illalla kotiin vastaanottamaan rouvaa matkoilta.

Päivä meni mukavasti saaressa, mutta ennusteita katsellessa päätimme kuitenkin lähteä varmuuden vuoksi yöksi kotiin. Päivällä kävimme kävelyretkellä Pentalan hiekkarannalla uimassa, jonka jälkeen grillailimme yhdessä Hakaloiden ja Ahosten kanssa ison laiturin puolella. Samalla tuli heitettyä talviturkitkin. Yksi ukkosrintama ohitti meidät eteläpuolelta ja paukutti kovasti. Taivaanrantaa alkoi kertyä melko uhkaavanlaisia pilviä, joten syömisen jälkeen lähdimme kaikki kohti kotisatamiamme.

Konemarssia kotiin kivassa kelissä.

Kun pakkailimme venettä kuntoon huomasin, että konehuoneen lattia lainehti vedestä. Arvelin, että impellerin kansi oli alkanut vuotamaan enemmän. Teimme myös testin ja huomasimme, että kansi vuotaa vettä sitä enemmän, mitä enemmän koneessa on kierroksia. Tätä en ollut tullut ajatelleeksi.

Seuraavana päivänä menin Volvo Pentan shoppiin kysymään tilanteesta. Päädyin hankkimaan uuden paperitiivisteen, vesivaseliina ja uudet ruuvit impellerin kanteen. Näillä keinoilla vuoto saatiin loppumaan kokonaan.

Seuraaviin tiistain kisoihin en jaksanut osallistua, koska taas oli luvattu tuulen tyyntyvän kokonaan iltaan mennessä. Kävin kuitenkin koeajolla moottorin tilannetta seuraillen ja saattelin muut kisaajat matkaan.

Konehuoneessa taas kaikki hyvin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti