Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Tiistaikisat 4.6

Helleaalto iski eteläsuomeen ja lämpöä oli varmaankin luokkaa 25 C. Tuultakin oli tarjolla kisailtaan ihan mukavasti. Olin yksinään liikenteessä tässäkin kisassa. Tuo yksinpurjehdus tuntuu oikeastaan ihan mukavalta. Toki kovemmassa kelissä laiturista lähtö ja paluu on helpompaa kun on joku jeesaamassa. Nyt tuulta oli lähtiessä ehkä 6 m/s, mutta se ei pahasti osunut Suomenojan satama-altaaseen. Helpolla pääsin liikkeelle. Lämmittelynä kävin kiertämässä Ryssjeholmenin ja ehdin mukavasti starttilinjalle omana starttiaikanani klo 18.

Startti oli tällä kertaa sivutuuleen perinteisen kryssin sijaan. Mukavaa vaihtelua. T-paidassa lähdin jahtaamaan minua n. 8 minuuttia aikaisemmin startannutta Manuellea I-genoa keulilla.

Varsinaista kryssiä ei tähän kisaan tullut oikeastaan ollenkaan, koska tuuli kääntyili sopivasti. Loppua kohden tuuli himmasi melkoisesti ja jouduin päästämään Merinnan (Elan 31) ohitseni. Lopussa Aida saavutti minua melkoisesti heidän saatuaan sopivammat tuulet Ryssjehomenin salmessa.

Maalisuoralla tuuli kävi tosi onnettomaksi ja Aida saavutti minua lujaa vauhtia heidän nostettua spinnun. Maaliviivalla oltiin aivan yhtäaikaa, mutta koska Aidan kolmihenkinen miehistö oli sitä mieltä että he olivat minimimarginaalilla maalissa ennen minua, tyydyin tähän mielipiteeseen. Jokatapauksessa eroa oli alle sekunti viivalla, jomman kumman hyväksi.

Kiva ilta, jolloin kaikki toimi niinkuin pitikin. 3. sija.

Olemattomat tuulet eivät meidän veneelle sovi, ellei käytössä ole spinnu. Sen handlaaminen yksinään näin lyhyellä radalla taas ei ole kovin mielekästä.


Huomenna Westhouse Cup -kisaan Firstillä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti