Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2016

Harjoittelua tiistaikisoihin

Sunnuntaina lähdimme kaverini Janin kanssa tutustumaan tiistaikisojen rataan. Rata on julkaistu Meritien nettivisuilla ja olimme siihen kumpikin ehtineet hieman jo perehtyä. Tuuli oli sunnuntaina suoraan idästä ja nopeudeltaan n. 5 m/s. Sovimme ennen lähtöä, että edetään tänään rauhassa ja nautiskellaan menosta. Keulalle nostimme itseskuuttaavan fokan sen helppouden vuoksi.

Janille kaikki veneessä oli täysin uutta, joten emme turhaan hosuneet asiossa ja yritin kertoa mahdollisimman tarkasti ainakin kaikki tärkeimmät asiat... Fendaritkin muistettiin ottaa sisään n. puolen tunnin jälkeen.

Lähtölinja on tosi leveä ja sijaitsee Suomenojan A-laiturin eteläpuolella. Ajelimme siihen koneella ja nostelimme sitten purjeet. Homma eteni mukavasti ja vauhtiakin piisasi parhaimmillaan 6 solmun verran.  Heti alkuun unohtui kiertää yksi poiju ja hieman myöhemmin myös yksi radalle kuuluva viitta. Täysin vertailukelpoista aikaa emme siis vielä saaneet hommasta. Kauimmaisella merkillä päätimme vaihtaa keulalle Genoa I -purjeen. Siinä onkin neliöitä jo huomattavasti fokkaa enemmän. Takaisin rantaan seilattiin miellyttävässä sivumyötäisessä. Aikaa kiertämiseen meni parin merkin missaamisella 1.45. Sovimme, että aikaa olisi mennyt 10 min. enemmän, mikäli kaikki merkit olisi kierretty. Keulapurjetta vaihdettaessa yksi sakkeleista lipsahti mereen. Kulutustavaraa...



Rata on tosi miellyttävä ja pitää sisällään tuulta kaikista suunnista. Parin päivän kuluttua ovat  ensimmäiset tiistaikisat, jonka jälkeen ollaankin sitten viisaampia veneen vauhdin ja miehistön osaamisen suhteen.





1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää meno. Peräsimen paineesta tuntee hyvin onko iso oikeassa trimmissä. Jos painetta alkaa tulla, pitää ison tehoja alkaa laskemaan. Ts. ensin kiristää liikkejä ja sitten taivuttaa mastoa.

    VastaaPoista