Sivut

tiistai 24. toukokuuta 2016

Tarkoitus oli lähteä harjoittelemaan purjehdusta ja sain ystäväni Pasin houkuteltua matkaan mukaan. Tuuliennuste lupasi 1-5m tuulta ja aurinkoa. Toiveikkaina sovimme treffit rantaan työpäivän päättymisen jälkeen. 

Rannassa kuitenkin paljastui, ettei tuulta ollut yhtään. Päätimme kuitenkin lähteä ulos katsomaan, josko jotain virtauksia löytyisi. Ei löytynyt. Lähtiessämme naapurivene kutsui meitä osallistumaan tiistaikisaan. Kieltäydyimme kohteliaasti kutsusta ja lupasimme harkita osallistumista jossain vaiheessa.

Ajelimme koneella Gåsgrundettiin täysin pläkässä kelissä. Matkalla oli hyvä harjoitella autopilotin käyttöä, joka osoittautuikin varsin helpoksi. Gåsgrundetin edustalla on pari tosi ikävää matalikkoa, joiden väistely olikin nyt huomattavasti helpomaa, kun plotteri ja kaiku olivat apuna. 

Paikalla oli muutama muukin vene ja ilma oli mitä mainioin. Kiersimme saaren jalkaisin ja ajelimme koneella takaisin Suomenojalle. Kiva reissu, vaikkei purjehtimaan päästykään. Tiistaikisaajat olivat päässeet samassa ajassa Ison Vasikkasaaren tasalle, jossa nekin luovuttivat ja ajoivat koneella takaisin satamaan.

Notetomyself: jääkaappi päälle aina jos koneella ajetaan pitempi matka. Nyt oluet olivat meriveden lämpöisiä, eli about 12C. Olivat vielä ihan nautinnollisessa tarjoilulämmössä, mutta kesällä näin ei vaan toimita...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti