Sivut

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ensimmäinen yöpyminen veneessä, retki Sakkeliin

Olimme suunnitelleet tälle viikonlopulle isät ja lapset -reissua venekerho Sakkelin paikkaan Pentalaan. Lähtemään päästiin n. klo 17.00 perjantaina. Pientä jännitystä oli ilmassa siitä, mahtuisimmeko satamaa ilman ollessa mitä mainoin. Urheasti nostimme purjeet vastatuulesta huolimatta ja ryhdyimme kryssimään kohti Sakkelia. Matka meni mukavasti Eeron ja Ellan leikkiessä pääsääntöisesti sisätilaoissa ja meidän miesten suorittaessa "aktiivipurjehdusta".

Ystäväperheemme Hakalat lähtivät Nokkalasta n. tunti meidän peräämme. Tarkoitus oli viettää iltaa heidän kanssaan. Heille visiitti oli ensimmäinen laatuaan.

Laskimme purjeet vasta juuri ennen Sakkelia ja saimme huomata, että ainakaan eteläpuolen laiturissa ei veneitä ollut. Mahtuisimme siis varmasti laituriin. Hämmästys oli vieläkin suurempi kun huomasimme, ettei länsipuolenkaan laiturissa ollut ketään parkissa. Todella outoa.....

Meidän viimeistellessämme vielä ländäysdrinkkejä, saapuivat myös Hakalat paikalla ja kiinnitimme veneet vierekkäin laituriin. Sen jälkeen lähdimme porukalla tutustumaan saaren rakennuksiin ja paikkoihin. Sytytimme myös saunan, vaikka valmistuminen menisikin melko myöhään.

Naisväki (Jonna ja Emppu) eivät tällä kertaa saunasta innostuneet ja pikkuväelläkin (Atella, Ellalla ja Eerolla) oli niin paljon nähtävää ja hommaa, etteivät olleet saunasta kiinnostuneet. Päästiin siis miestensaunaan. Harvinaista herkkua.

Saunan jälkeen kokoonnuimme kimpassa paistamaan nuotiolla makkaraa ja viihtymään. Kello kävi armottomasti ja kuin huomaamatta se olikin jo yli puolenyön. Pienet olisi saatava nopeasti pehkuihin.

Kytkin veneen lämppärin yöksi miniteholle, jotta pahimmalta kosteudelta vältyttäisiin. Homma toimi hienosti ja lämpötila veneessä oli juuri sopiva. Kaikki nukkuivat makoisasti.

Aamulla keli oli tosi lämmin ja ulkona tarkeni t-paidasssa. Söimme aamupalan ja irroittelimme köydet. Tuulta ei ihan riittänyt purjeiden nostoon, joten ajelimme koneella koko kotimatkan. Tasan tunnin homma näyttää vievän aikaa. Aika luxus-sijainti kerhosaarelle.












Seuraavana päivänä lähdimme Huureiden kanssa Isoon Vasikkasaareen retkelle. Olli ja Maiju puuttuivat jengistä. Söimme köyhiä ritareita Gula Villanissa ja nautittiin virvokkeet. Kiersimme jalkaisin koko saaren ja palasimme kotiin. Takaisintullessa alkoi pieni vesisade, mistä ei sen ihmeemmin ollut meille haittaa. Veneilyntäyteinen viikonloppu !!

Ensi viikolla perhe on lähdössä Nauvoon ja minä jään kesäleskeksi koiran kanssa. Taidan veneillä taas !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti