Sivut

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sakkelissa saunomassa

Kauden viimeisiä yöpymisiä veneessä tarjolla, joka oli tietysti hyödynnettävä. Reissuun oltiin lähdössä Hakalan Mikon Albin Novalla.

Toinen Mikko joutui olemaan veneväijyssä edellisen yön Nokkalassa, joten ihan aamustarttia reissuun ei pystytty ottamaan. Hyödynsin oman aikani käymällä perheen kanssa Latokasken metsissä sienestämällä. Saalistakin tuli mukavasti.

Klo 15.30 kuitenkin päästiin lähtemään. Sadekuuroja tuli alkuun tasaisesti ja aina kun sadevaatteita oli vähentämässä pamahti uusi kuuro päälle. Vaihtelevasta kelistä huolimatta nostimme purjeet heti Eps:n edessä ja suuntasimme länteen. Välillä tuulta oli ihan mukavasti ja pääsimme 6 solmun nopeuksiin ja välillä lilluimme paikallamme tuulen hyytyessä täysin. Matka kuitenkin eteni aina Kytön selälle asti mukavasti kevyttä kryssiä. Stora Brändön kohdalla heitimme vendan ja pääsimme nipinnapin ajamaan puutarhaväylää kohti Sakkelia. Maili ennen määränpäätämme jouduimme kuitenkin avustamaan menoamme koneella ja lopulta laskemaan purjeet kokonaan.

Rantauduimme Sakkelin länsipuolella olevaan laituriin, jossa tuttuun tapaamme olimme ainoa vene. Toisella puolella oli pari muutakin venettä. Heti köysien kiinnityksen jälkeen marssimme saunavuorolistalle katsomaan mikä olisi illan tilanne saunan suhteen. 21-22 vuoro oli vapaana, joten merkinnät siihen. Ennen saunaa nautimme äijämäisen välipalan veneessä. Lidlin nakkicroisantteja ja sipsejä.

Saunavuoron alkaessa oli aurinko jo laskenut ja marssi saunalle huonoilla pattereilla varustetun fikkarin kanssa oli haastavaa. Saimme hyvät löylyt ja itse kävin vielä uimassakin. Saunan terassilla vilvoitellessamme tuli pari kookasta äijänkörilästä polkua pitkin kohti saunaa, vaikka yritin kännykän fikkarilla osoittaa saunana olevan varattu. Sieltä ne kuitenkin tulivat perille asti ja kohteliaasti ilmoittivat, että mahtuisimme hyvin yhdessäkin saunomaan jos vaikka vuorottelisimme. Niin kai sitten.

Saunan jälkeen kävin hakemassa liiteristä sylillisen kuivia koivuhalkoja ja teimme tulet rannassa olevalle nuotiopaikalle. Grilliin päätyi ribsejä, sekä pari makkaraa. Niiden valmistuttua siirryimme veneeseen syömään ja nauttimaan lasit viiniä. Tämän jälkeen alkoikin jo uni painaa silmiä ja päätimme luovuttaa. Lämppäri pöhisi minimillä koko yön ajan pitäen veneen sisälämpötilan juuri sopivana.

Aamu valkeni tosi aurinkoisena ja tyynenä. Aamutoimien jälkeen irroittelimme köydet ja ajelimme koneella takaisin kotiin. Ehdin juuri sopivasti Eeron sekä Miisan fudismatsiin.

Jos vielä yhden yönyli reissun ehtisi ennen talvitelakointia....





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti